Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia kuvittelin, että sillä voisi olla jotain merkitystä. Aika pian tajusin, että ei ole. Halu merkityksellisyyteen ei kuitenkaan ole kadonnut, mutta sen muoto mielessäni on muuttunut.
Elämässäni minulla on ollut kaksi isoa tavoitetta ja kaksi ihannetta. Tavoitteena on ollut saada lapsi rakastamani miehen kanssa, joka rakastaa minua ja joka haluaa lasta yhtä paljon ja juuri minun kanssani. Toinen tavoite on ollut kirjan kirjoittaminen. Part one, done. Part two, tapahtuu vain takaraivossa.
Ihanteenani on ollut elää niin, että kuolinvuoteellani en katuisi mitään ja että voisin ajatella, että mitään ei jäänyt tekemättä tai kokematta. Olen myös halunnut elää niin, että voisin uskoa lähteväni planeetalta nimeltään maa lopullisesti palaamatta enää koskaan. Sen ihanteen takana on enimmäkseen buddhalaisuus ja ajatus kaiken elollisen kiertämisestä ja palaamisesta alkupisteeseen. Jälleen part one, done. Part two, toteutus pykii.
Viimeisen kuukauden, kaksi olen ollut niin huonossa kunnossa, että olen joka toinen päivä luullut oikeasti, että noutaja tulee ihan just. Että tämä oli nyt sitten tässä. Kaikki on tuntunut liian toivottomalta ja raskaalta. En saa nukuttua, joka paikkaan sattuu ja sateenkaaren päässä ei näy kultaruukkua. Olen sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta normaali tyroksiini lääkitys ei keväällä sopinut. Kynnys loppuelämän lääkityksen aloittamisesta on myös ollut niin suuri, että en ole halunnut etsiä uutta lääkettä, vaan toivonut saavani voimia jostain muualta, joilla parantaa itse itseni. Epätoivoa on lisännyt se, että sain diagnoosin samalla kuin avioeropaperit. Se ei tuonut tilanteeseen lisää empatiaa, että olin "virallisesti" sairas. Sen lisäksi olin manipuloija, hirviö, läski, riippuvainen, narsisti ja kuolemaani toivottiin useamman kerran ääneen. Koska haluan selvittää asiat aina perin juurin ja tarkastella niitä joka kantilta, niin itseään on tullut tutkiskeltua nyt sitten kaikenlaisten ammattilaisten kanssa ihan tosissaan.
Uuden vuoden yönä tapasin erään vanhan ystävän, joka antoi tietämättään minulle parasta terapiaa pitkään aikaan. Hän sanoi monta kertaa, että kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä. Lisäksi hän teroitti kerta toisensa jälkeen, että hymyile Taru - olet maailman kaunein, kun hymyilet, sinussa on jotain erityistä säteilyä silloin, eikä millään silikonitisseillä tai kauniilla vartalolla tai hienoilla meikeillä saa sitä aikaan. Näin myös ihmisen, jota rakastan ikuisesti sydämeni pohjasta, ekan kerran vuosikausiin. Se energia, mikä hänestä lähti tanssiessa ja miten iloinen ja onnellinen hän oli lämmitti niin paljon, että jaksan sillä muistolla taas pitkään. Vaikka elämässäni ei ole sitä romanttista rakkautta enää, eikä hellyyttä enempää kuin lapsen posken silitys, niin rakkautta kuitenkin on. Erilaista, ylevämpää, henkistä yhteenkuuluvuutta.
Toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta 2015. Olen asettanut itselleni pieniä, realistisia tavoitteita tuleville kuukausille ja pyytänyt erään ystäväni valvomaan niiden toteutusta. Jos en pysy itse itselleni asettamissa vaatimuksissa, saan kirjaimellisesti selkääni. Vihaan ja pelkään pelkkää ajatusta niin paljon, että ei ole vaihtoehtoja. Olen ajanut itseni nurkkaan part twon osalta ja nyt alkaa sen toteutus.
Keep on rockin`, stay tuned.
Taru Tuulia
Elämässäni minulla on ollut kaksi isoa tavoitetta ja kaksi ihannetta. Tavoitteena on ollut saada lapsi rakastamani miehen kanssa, joka rakastaa minua ja joka haluaa lasta yhtä paljon ja juuri minun kanssani. Toinen tavoite on ollut kirjan kirjoittaminen. Part one, done. Part two, tapahtuu vain takaraivossa.
Ihanteenani on ollut elää niin, että kuolinvuoteellani en katuisi mitään ja että voisin ajatella, että mitään ei jäänyt tekemättä tai kokematta. Olen myös halunnut elää niin, että voisin uskoa lähteväni planeetalta nimeltään maa lopullisesti palaamatta enää koskaan. Sen ihanteen takana on enimmäkseen buddhalaisuus ja ajatus kaiken elollisen kiertämisestä ja palaamisesta alkupisteeseen. Jälleen part one, done. Part two, toteutus pykii.
Viimeisen kuukauden, kaksi olen ollut niin huonossa kunnossa, että olen joka toinen päivä luullut oikeasti, että noutaja tulee ihan just. Että tämä oli nyt sitten tässä. Kaikki on tuntunut liian toivottomalta ja raskaalta. En saa nukuttua, joka paikkaan sattuu ja sateenkaaren päässä ei näy kultaruukkua. Olen sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta normaali tyroksiini lääkitys ei keväällä sopinut. Kynnys loppuelämän lääkityksen aloittamisesta on myös ollut niin suuri, että en ole halunnut etsiä uutta lääkettä, vaan toivonut saavani voimia jostain muualta, joilla parantaa itse itseni. Epätoivoa on lisännyt se, että sain diagnoosin samalla kuin avioeropaperit. Se ei tuonut tilanteeseen lisää empatiaa, että olin "virallisesti" sairas. Sen lisäksi olin manipuloija, hirviö, läski, riippuvainen, narsisti ja kuolemaani toivottiin useamman kerran ääneen. Koska haluan selvittää asiat aina perin juurin ja tarkastella niitä joka kantilta, niin itseään on tullut tutkiskeltua nyt sitten kaikenlaisten ammattilaisten kanssa ihan tosissaan.
Uuden vuoden yönä tapasin erään vanhan ystävän, joka antoi tietämättään minulle parasta terapiaa pitkään aikaan. Hän sanoi monta kertaa, että kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä. Lisäksi hän teroitti kerta toisensa jälkeen, että hymyile Taru - olet maailman kaunein, kun hymyilet, sinussa on jotain erityistä säteilyä silloin, eikä millään silikonitisseillä tai kauniilla vartalolla tai hienoilla meikeillä saa sitä aikaan. Näin myös ihmisen, jota rakastan ikuisesti sydämeni pohjasta, ekan kerran vuosikausiin. Se energia, mikä hänestä lähti tanssiessa ja miten iloinen ja onnellinen hän oli lämmitti niin paljon, että jaksan sillä muistolla taas pitkään. Vaikka elämässäni ei ole sitä romanttista rakkautta enää, eikä hellyyttä enempää kuin lapsen posken silitys, niin rakkautta kuitenkin on. Erilaista, ylevämpää, henkistä yhteenkuuluvuutta.
Toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta 2015. Olen asettanut itselleni pieniä, realistisia tavoitteita tuleville kuukausille ja pyytänyt erään ystäväni valvomaan niiden toteutusta. Jos en pysy itse itselleni asettamissa vaatimuksissa, saan kirjaimellisesti selkääni. Vihaan ja pelkään pelkkää ajatusta niin paljon, että ei ole vaihtoehtoja. Olen ajanut itseni nurkkaan part twon osalta ja nyt alkaa sen toteutus.
Keep on rockin`, stay tuned.
Taru Tuulia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti